Jokinen Kalle Valerius: Viaton vankeudessa?
Kalle Valerius Jokinen syntyi 28.10.1892 Jämsässä. Hän asui ja työskenteli Espoon Nuuksiossa muonarenkinä kahdeksan vuotta. Hänen perheeseensä kuului vaimo, Elli Jokinen, ja yksi lapsi. Jokinen oli käynyt rippikoulun ja kuului kirkkoon, niin kuin silloin oli tapana. Asiakirjoista selviää, että Jokinen oli hyvin tavanomainen keskituloinen työläinen. Hän kuului kaksi vuotta Espoon työväenyhdistykseen ja toimi myöhemmin tämän järjestön puheenjohtajana tilanhoitajan mukaan “muiden painostuksesta”.
Jokinen liittyi punakaartiin 22.1.1918 ja toimi sen riveissä tavallisena sotilaana ja vastasi myös rahtijakelusta. Hän lähti Wilppulaan rintamalle kuten monet pääkaupunkiseudun punakaartilaiset katkaistakseen itä-länsi suuntaisen junaradan. Rintamalla hän ehti olla kaksi päivää, kunnes palellutti itsensä ja pääsi tämän takia palaamaan kotiin. Kahden päivän aikana Jokinen ei vienyt kenenkään henkeä. Tosin sotatilassa tapon tai muiden väkivaltarikosten määrittely on vaikeaa, sillä sotatila on poikkeustila, jossa toimitaan poikkeuksellisten sääntöjen mukaan.
Palattuaan kotiin Jokinen pidätettiin Espoon asemalla 22.4.1918 valkokaartilaisen toimesta. Hänet vietiin toistaiseksi pidätettynä kaksi päivää myöhemmin, 24.4, Suomenlinnaan vankileirille ilman oikeudenkäyntiä ja tuomiota. Vasta 15. päivä kesäkuuta kuulustelut aloitettiin ja Jokiselle harkittiin kuritusrangaistusta neljäksi vuodeksi. Oikeusprosessi jatkui 17.7. jolloin Jokiselle asetettiin lopullinen tuomio. Hänelle määrättiin kahdeksan vuotta kuritushuonetta ja lisäksi tuomiossa on epäselvä rahakorvaukseen liittyvä velvoite, jossa hänen tulee korvata nostamansa 200 markkaa valtiolle. Tuomion syyksi lueteltiin Jokisen osallistuneen valtiopetokseen, maanpetokseen, avunantoon, kapinointiin ja joukkotuhonnan valmisteluun. Myös pelkästään punakaartiin osallistuminen katsottiin olevan tuomion syyksi pätevä.
Tuomion jälkeen Jokinen lähetti kirjeen valtiorikosylioikeudelle, jossa hän pyysi ehdonalaista vapautta koska “vaimoni ja ainoa lapseni puusta puutetta kärsivät”. Hän kertoi myös katuvansa osallisuuttaan punakaartissa. Hieman myöhemmin hänen työpaikkansa valkoisiin kuuluva tilanhoitaja Iiro Rantala lähetti kirjeen, jossa vakuutteli Kalle Valeriuksen syyttömyyttä ja kertoi hänen olevan kunnon kansalainen. Tämän nojalla hän toivoi Jokisen vapautuvan. Yleisesti tämän ajan tuomiot perustuivat yksilöllisyydestä tinkien kyselylomakkeisiin, joissa tehtiin elämäntapa- arvioita. Jos sai valkoisen “yhteiskunnallisesti hyväksyttävän henkilön” taakseen, oli paremmat mahdollisuudet päästä vapaaksi.
Tämä ei kuitenkaan toteutunut Jokisen kohdalla. Hänen tuomiotansa ei lievennetty ja hän kuoli Suomenlinnan vankileirille 20.7.2018, vain kolme päivää tuomion jälkeen. Kuolinsyyksi ilmoitettiin keuhkokuume, johon Jokinen oli sairastunut.
Seuraavaksi pohdimme tapaustamme oikeudellisesta näkökulmasta ja sitä, kuinka sen aikaiset lait vaikuttivat henkilön tuomioon. On syytä pohtia, olivatko lait olemassa jo “rikoksen” tekoaikana. Punakaartilaisuudesta vangitsemista perusteltiin maanpetoksena punaisten mahdollisten Venäjä-kytkösten kautta. Antero Jyränki pohtii kirjassaan Kansa kahtia (2014) 1918 aikaisia kurinpitotoimia ja toteaa, etteivät rangaistukset noudattaneet lainkaan oikeusvaltion periaatteita – niin kuin ne noina aikoina ymmärrettiin. Jokisen tapauksessa henkilö vangittiin ja lähetettiin vankileirille ilman tuomiota ja kuulustelua. Tuona aikana vankeja oli niin paljon, että päteviä perusteita pidätykselle ei ollut aikaa katsoa. Jokinen ei myöskään saanut kunnollista oikeudenkäyntiä, sillä hänen kantaansa asiaan ei sen enempää kuunneltu.
Jokinen sai kyllä taakseen valkoisiin kuuluvan tilanhoitajan, mutta tällä ei lopulta ollut hänen tapauksessaan vaikutusta. Siis voimme ajatella, että Jokinen ei pystynyt vaikuttamaan kohtaloonsa, mikä hankaloittaa oikeuden toteutumista. Lisäksi Jokisen osallistuminen punakaartin toimiin oli hyvin vähäistä. Hän ehti olla rintamalla vain kaksi päivää ja kuitenkin hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Hän oli myös aika tavanomainen kansalainen ja tilanhoitajan kuvauksen mukaan rauhallinen ja kunnollinen. Toisaalta tilanhoitajan näkemys Jokisesta ei ole täysin objektiivinen. Se, että luonne vaikuttaisi tuomioon, ei ole meidän nykyisen oikeusvaltion arvojen mukaista. Luonteenpiirteiden kuvaus ei siis saisi olla tuomion antamisessa painava peruste.
Pöytäkirjoja Jokisesta tehtiin monia ja kuulusteluja myös eri henkilöiden toimesta. Asiakirjoista ilmenee eriäviä mielipiteitä, sillä joissain tuomion pituus on kaksinkertainen ja joissain Jokiselle harkitaan vain neljää vuotta. Asiakirjojen päälle on tehty merkintöjä ja kuulustelujen oikeudellisista seikoista ei voida olla aivan varmoja.
Iiris Neuvonen, Anna Salmi ja Josefina Sipilä
Tekstin kirjoittajat ovat Etelä-Tapiolan lukion abiturientteja. Heidän tulkintansa sisällissodan ajan tapahtumista on heidän omansa.
Tämä ei kuitenkaan toteutunut Jokisen kohdalla. Hänen tuomiotansa ei lievennetty ja hän kuoli Suomenlinnan vankileirille 20.7.2018, vain kolme päivää tuomion jälkeen. Kuolinsyyksi ilmoitettiin keuhkokuume, johon Jokinen oli sairastunut.
Seuraavaksi pohdimme tapaustamme oikeudellisesta näkökulmasta ja sitä, kuinka sen aikaiset lait vaikuttivat henkilön tuomioon. On syytä pohtia, olivatko lait olemassa jo “rikoksen” tekoaikana. Punakaartilaisuudesta vangitsemista perusteltiin maanpetoksena punaisten mahdollisten Venäjä-kytkösten kautta. Antero Jyränki pohtii kirjassaan Kansa kahtia (2014) 1918 aikaisia kurinpitotoimia ja toteaa, etteivät rangaistukset noudattaneet lainkaan oikeusvaltion periaatteita – niin kuin ne noina aikoina ymmärrettiin. Jokisen tapauksessa henkilö vangittiin ja lähetettiin vankileirille ilman tuomiota ja kuulustelua. Tuona aikana vankeja oli niin paljon, että päteviä perusteita pidätykselle ei ollut aikaa katsoa. Jokinen ei myöskään saanut kunnollista oikeudenkäyntiä, sillä hänen kantaansa asiaan ei sen enempää kuunneltu.
Jokinen sai kyllä taakseen valkoisiin kuuluvan tilanhoitajan, mutta tällä ei lopulta ollut hänen tapauksessaan vaikutusta. Siis voimme ajatella, että Jokinen ei pystynyt vaikuttamaan kohtaloonsa, mikä hankaloittaa oikeuden toteutumista. Lisäksi Jokisen osallistuminen punakaartin toimiin oli hyvin vähäistä. Hän ehti olla rintamalla vain kaksi päivää ja kuitenkin hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Hän oli myös aika tavanomainen kansalainen ja tilanhoitajan kuvauksen mukaan rauhallinen ja kunnollinen. Toisaalta tilanhoitajan näkemys Jokisesta ei ole täysin objektiivinen. Se, että luonne vaikuttaisi tuomioon, ei ole meidän nykyisen oikeusvaltion arvojen mukaista. Luonteenpiirteiden kuvaus ei siis saisi olla tuomion antamisessa painava peruste.
Pöytäkirjoja Jokisesta tehtiin monia ja kuulusteluja myös eri henkilöiden toimesta. Asiakirjoista ilmenee eriäviä mielipiteitä, sillä joissain tuomion pituus on kaksinkertainen ja joissain Jokiselle harkitaan vain neljää vuotta. Asiakirjojen päälle on tehty merkintöjä ja kuulustelujen oikeudellisista seikoista ei voida olla aivan varmoja.
Iiris Neuvonen, Anna Salmi ja Josefina Sipilä
Tekstin kirjoittajat ovat Etelä-Tapiolan lukion abiturientteja. Heidän tulkintansa sisällissodan ajan tapahtumista on heidän omansa.
Kommentit
Lähetä kommentti