Herman Valentin Hirvimäki: kaltoinkohdeltu vai oikeudessa kuultu?

Kauklahdessa asunut, 23.7.1871 syntynyt jalasjärveläinen työmies, Herman Valentin Hirvimäki tuomittiin elokuussa vuonna 1918 valtiopetoksen avunannosta kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen, minkä jälkeen hän menetti kymmenen vuoden ajaksi kansalaisluottamuksensa. Tuomio perustui Hirvimäen osallisuuteen sisällissodassa: “vapaaehtoisesti ottanut osaa kapinaan kuuluen paikalliseen punakaartiin ja toiminut Kauklahdessa päällikkönä; on myös ollut mukana kiristämässä varoja Espoon kunnalta.” Tuomio oli rikoslain 11 luvun 2§ ja 6§ vähimmäistuomion mukainen.

Hirvimäki kiisti osallisuutensa , mutta myönsi “herjanneensa” valtion joukkoja. Punakaartiin hän liittyi koska hänen työnsä lopetettiin, eikä elinkeinoa ollut. Hänet oli vangittu 1.5. 1918. 22.7 hänen vaimonsa Maria Hirvimäki anoi miehelleen armoa, koska hänen miestään tarvittiin elättämään perheensä. Tuomion hän sai 1.8.1918. Vain neljä päivää myöhemmin eli 5.8. hänen vaimonsa armonanomus hyväksyttiin ja tuomio muutettiin ehdonalaiseksi. Kymmenen päivää myöhemmin, 15.8, hän kuitenkin kuoli suolitulehdukseen Turun vankileirillä. Hirvimäki oli kuollessaan 44-vuotias ja hänellä oli vaimon lisäksi neljä lasta, joista yksi oli alaikäinen.

Kuvakaappaus tuomiosta

Tutkimusprosessi:

Aloitimme tutkimuksen etsimällä Herman Valentin Hirvimäestä Suomen sotasurmat -sivustolta perustiedot, kuten kuolinpäivän ja -tavan. Sen jälkeen aloimme tutkia Hirvimäen oikeudenkäyntiin liittyviä asiakirjoja. Kohtasimme aluksi haasteita etenkin käsialan tulkinnassa. Lisäksi asiakirjoista oli paikoin vaikeaa saada selville, mistä niissä oli kyse ja missä järjestyksessä ne olivat. Vähitellen kokonaiskuva alkoi kuitenkin hahmottua, ja saimme selville tapahtumien kulun.

Eräs ongelma, jonka kohtasimme asiakirjoja tutkiessamme, oli esimerkiksi epäselvyys siitä, oliko Hirvimäki punakaartilaisten jonkin tasoinen päällikkö vai ei, sillä toisaalta tämä mainittiin eräässä asiakirjassa, mutta toisaalta Hirvimäki oli työmies joka rekrytoitiin punakaartiin, joten mielestämme oli vaikea uskoa Hirvimäen johtajuuteen. Aloimme siis miettiä, olisiko mahdollista, että häntä nimitettiin asiakirjoissa päälliköksi vain tuomion oikeuttamisen vuoksi. Meille jäi pitkään epäselväksi myös se, annettiinko tuomio ennen vai jälkeen Hirvimäen vankileirille joutumista ja oliko Hirvimäki armahdettu ennen kuolemaansa vankileirillä.

Aluksi, kun aloimme tulkita Hirvimäen tuomiota nykypäivän oikeudellisesta näkökulmasta, pidimme tuomiota epäoikeudenmukaisena. Kuitenkin, kun paneuduimme syvemmin 1918 voimassa olleeseen vuoden 1889 rikoslakiin, huomasimme, että Hirvimäen tuomio oli aikanaan lainmukainen. Toinen kysymys, joka heräsi, oli kuitenkin, oliko ajan lainsäädäntö välttämättä oikeudenmukainen.

Tuomiota tutkiessamme kiinnitimme lisäksi huomiota todisteiden vähäisyyteen ja vertasimme tätä nykyajan vaatimukseen siitä, että henkilö on syytön ennen kuin toisin todistetaan. Huomasimme myös runsaan määrän kirjeitä, joissa todisteltiin Hirvimäen kunnollisuutta sekä hyvää työtä ja tapoja, ja mietimme tällaisten seikkojen vaikutusta tuomion antamiseen nykypäivänä.

Lopulta saimme aikaiseksi hyvän kokonaisuuden, jossa pohdimme perusvapauksien toteutumista ja vertasimme tuomiota niin aikansa lainsäädäntöön kuin myös tämän hetkiseen lainsäädäntöön.


Tulkinta:

Tutkittuamme Hirvimäen tapausta, päädyimme siihen lopputulokseen, että hänen kohdallaan oikeusturva toteutui suhteellisen hyvin. Syytteen asetti lakitieteen ylioppilas Hannes Heinonen ja tapaus käsiteltiin valtiorikosoikeudessa. Hirvimäen saama tuomio perustui todistettavasti sen aikaiseen lakiin, ja vaikka häntä syytettiin punakaartin päälliköksi, hänen saamansa tuomio oli vähimmäisrangaistus. Tämän takia mietimme, olisiko ollut mahdollista, että asiakirjoista löytyneet lausunnot Hirvimäen hyvästä käytöksestä ja työnteosta olisivat lieventäneet tuomiota.

Hirvimäkeä oli myös kuultu ennen tuomion antamista, jolloin hänellä oli mahdollisuus puolustaa itseään. Asiakirjoista löytyi myös kirjeitä Hirvimäen entisiltä työnantajilta, jotka todistivat Hirvimäen olevan hyvä työmies, mutta muita ulkopuolisia todistajia ei asiakirjoista löytänyt. Emme kuitenkaan löytäneet asiakirjoista todisteita siitä, että syytetyllä olisi ollut käytössään puolustusasianajaja, mutta tämä ei ilmeisesti ollut poikkeuksellista siihen aikaan. Vaikka Hirvimäkeä syytettiin punakaartin päällikkönä olemisesta ja varojen kiristyksestä, emme löytäneet asiakirjoista todisteita näistä. Hirvimäki kielsi kaikki muut syytökset paitsi olleensa paikalla taistelujen aikana ja vähän herjanneensa joukkoja. Kuulustelun pöytäkirjaan oli merkitty, että syytetty puhuu luultavasti totta, joten uskomme, että lausunnolla on ollut lieventävä vaikutus tuomiota annettaessa. Hirvimäki oli silti rikkonut lakia ja hänen saamansa kahdeksan vuoden rangaistus oli mielestämme suhteellisen oikeutettu moneen muuhun verrattuna.

Hirvimäki oli myös saanut valittaa tuomiostaan ja pyytää armahdusta, ja hänet olikin lopulta armahdettu. Myös Hirvimäen vaimo oli anonut armahdusta miehelleen, ja se otettiin huomioon tuomiota annettaessa. Hirvimäki ehti kuitenkin kuolla vankileirillä, ennen kuin armahdus ehdittiin panna käytäntöön. Armahduksen hyväksymisen ja Hirvimäen kuoleman välissä oli kymmenen päivää, joten ihmettelimme, miksi Hirvimäkeä ei ehditty vapauttamaan ennen hänen kuolemaansa. Pohdimme myös, oliko oikeutettua, että syytettyä pidettiin vankileirillä ennen tuomion antamista, mutta syy siihen, ettei häntä siirretty, olivat täydet vankilat. Kokonaisuudessa Hirvimäen tapauksessa oikeus tulla kuulluksi, oikeus saada perusteltu ja lainmukainen päätös sekä valitusoikeus toteutuivat, ja siksi koemme, että oikeusturva on toteutunut hyvin.

Ylempänä kuvakaappaus päätös tuomion muuttamisesta ehdolliseksi ja alempana kuvakaappaus vaimon armon anomuksesta

Emmi-Lotta Sarikka, Venla Nummela, Anniina Uusitalo, Netta Jekkonen.
Tekstin kirjoittajat ovat Etelä-Tapiolan lukion opiskelijoita. Heidän tulkintansa sisällissodan ajan tapahtumista on heidän omansa.

Lähteet:

finlex, kansallisarkisto, minilex, Suomen sotasurmat 1914-1922